Lintuja ja lumihiutaleita

On musiikki-ilta. Ja ensimmäinen teksti tällä blogilla jonka minä tavoitan kirjoittaa suomeksi. Kokeillakseen missäpäin mittakaavaa se oikein on - huonolla, keskimittaisella, tai ehkä hyvälläkin. Apuna minulla on Interpolin "Our love to admire"-levy. Kuuntelen juuri nyt introkappaletta "Pioneer to the falls". Tämä on melko tumma levy, mutta voimakas ja melodikas. Tekstit ovat laulaja Paul Banksin tapaan lähes toivottmia ymmärtämään, mutta ne kuulostavat mahtavilta - joten, ne saavat mennä!

Mitä elämä olisi ilman musiikkia? Ehkä niin kuin puutarha ilman lintuja. Tai talvi ilman lumihiutaleita. Kyllä ne ihmiselämän vuodet tuntuisivat melko pitkiltä ja synkiltä jos ei musiikkia olisi. Tosi asiassa, en usko että olisimme ihmisiä ollenkaan jos meillä ei olisi musiikkia. Siihen voi väsyneen mielen upottaa ja ei haittaa vaikka vähän välillä hukkuukin. Siitä voi korkea mieli saada pitkät siivet ja käydä vähän taivastakin koskettamaan. Minulle melodiat ja sanoitukset ovat yhtä tärkeitä. Huono sanoitus voi surmata hyvän melodian. Koska en pysty paljon kirjoja lukemaan minulle laulusanoitukset ovat sitäkin tärkeimpiä. Pidän lauluista joitten teksti kertoo tarinan. Sellaisen tarinan josta mieli lähtee vaeltamaan ja näkee erilaisen maailman. Hyvän tarinan kantaa paras hyvä melodia. Sen vuoksi nämä kaupalliset Britney Spears-biisit ja sen kaltaiset laulut eivät juuri anna paljon mitään. Poikkeus tästä ovat makeat tanssibiisit - hyvän biitin avulla voi surkean tekstinkin kestää!

Silloin tällöin haen töitä jossa etsitään suomenkielen puhuvia henkilöitä. Sellainen virka vaatii useimmiten että myös kykenee kirjoittamaan, eikä ainoastaan puhumaan, suomeksi. Nyt minulla alkaa tämä suomen kirjoittaminenkin luistamaan, sen jälkeen kun olen ollut yhteyksissä suomalaisten kavereitten ja sukulaisten kanssa facebookissa. Alussa tuntui sekä lukeminen että kirjoittaminen vähän vaikealta, kun siihen ei ole tottunut, mutta nyt se tuntuu helpommalta. Suomi on tosiaan vaikea kieli, ja vaikka sitä on puhunut vaippaiästä asti, niin on niin paljon jota on kerennyt unohtamaan ja niin paljon josta ei ole koskaan kuullut. Enhän asu Suomessa, ja sen takia en ole pysynyt mukana suomen kielen kehityksessä.

Tänään minulla oli tosi erikoinen työpäivä. Sain vaihteeksi kaverin mukaan, ja mitä vielä, hän oli miespuolinen. Työnantajani on viimeinkin hankkinut miespuolisen henkilön joukkoomme, joka on ehtinyt kasvaa lähemmäs 30-päiseksi. Että yksi niistä on mies, on taputuksen arvoista! En koskaan uskonut että pomoni ottaisi miehen palvelukseensa. Mutta ajat muuttuvat.

Yhteistyö meni hyvin ja kävimme kolmen asiakkaan luona siivoamassa. Asiakkaat olivat suhteellisen lähellä toisiaan joten välimatkat menivät nopeasti. Ensimmäisen asiakkaan luona olimme kuitenkin turhan kauan, kaverini halusi tunnin jälkeen jo ottaa kahvitauon. Kun istuuduimme pöydälle hän otti esille leivät, kahvitermoksen ja ties mitä! Välipala näytti enemmän lounaalta kuin välipalalta. Tunsin vähän stressiä, sillä tiesin että tämä asiakas on tiukka keretä ajoissa valmiiksi ja halusin tietysti tulla valmiiksi kohtuullisen ajoissa. Itse otin vain omenan.

Lounasaikaan, jolloin minä tavallisesti istun puolen tunnin tauolla syömässä, tuli sitten vain istuttua jonkun kymmenen minuutin ennen kuin oli aika jatkaa työntekoa. Koska olin vakautunut että olisin vain puolen päivän työssä tänään en ollut ottanut mukaan mitään lounasta, vain yhden leivän ja hedelmän. Meni kuitenkin hyvin, nälkä iski täydellä voimalla vasta kun olimme saapuneet kolmannen asiakkaan luo kahden jälkeen. Silti meni yli viiden jälkeen, ennen kuin sain syöneeksi mitään täydellisempää kuin laskiaspullan, mutta se on eri asia...

En keksi juuri mitään enempää kirjoittamista, joten lopetan tähän tältä kerralta. Kuulemiin!